Nyt olisi tilausta uudenvuodenlupauksille

Perjantai 30.12.2011 - Jouni Viuhko

Vuodenvaihteen taitekohdassa muistellaan, mitkä olivat päättyneen vuoden puheenaiheita Suomessa. Sosiaalinen media oli varmasti yksi. Blogit, Twitter tai Facebook mainittiin uutisissa päivittäin ja niiden eduista, haitoista ja mahdollisuuksista riitti tarinaa. Eräät poliittiset skandaalitkin lähtivät liikkeelle sosiaalisesta mediasta.

Uudenvuodenlupauksista ei monikaan piittaa, mutta nyt niille olisi tilausta. Minun puolestani kaikki lähimmäisiään internetin keskustelupalstoilla herjaavat saisivat luvata itselleen siistivänsä tänä vuonna kielensä - tai sitten vaietkoot kokonaan bittitaivaan seurakunnassa.

Jos on vähänkään vilkuillut minkä tahansa aiheen nettikeskustelua vaikkapa päivälehtien foorumeilla, ei ole voinut olla huomaamatta suomalaisten tapaa tölviä, solvata tai suoranaisesti vihata toisen täysin asiallista kommenttia johonkin asiaan. Mistä tällainen kumpuaa? Onko netti täynnä moukkia vai onko se tehnyt meistä sellaisia?

Katselin viimeksi erään venejulkaisun keskustelupalstaa. Siellä yksi 20 hevosvoiman perämoottorista lisätietoa haikaileva esitti järkeviä kysymyksiä vastattavaksi oman hankintansa tueksi. Hän siis hyödynsi sosiaalista mediaa juuri niin kuin piti.

Mitä hänelle vastattiin? Ensimmäisessä vastausviestissä joku lähimmäinen haukkui kysyjän ääliöksi sekä kehotti olemaan koskaan astumatta mihinkään veneeseen, koska ei osaa tehdä oikeita kysymyksiä. Toisessa viestissä kysyjää neuvottiin ilmeisen heikkolahjaisena välttämään kaikkia moottoreita ja kolmannessa joku lupasi survoa risteilijällään kyseisen henkilön pikkupaatin tuhannen päreiksi, jos sattuu reitille.

Että tällaista keskustelua?  En yhtään ihmettele, miksi esimerkiksi kirjailija Kari Hotakainen sanoi pysyttelevänsä kaukana Facebook-narsismista, sosiaalisen median aikasyöppöydestä ja herjakeskusteluista ja suosivansa mieluummin perinteistä ”epäsosiaalista mediaa”.

Mihin nettikeskusteluissa ovat jääneet asiallinen argumentointi, kohteliaisuudet ja kirjalliset inhimilliset eleet? Monet väittävät sosiaalisen median vahvistavan ihmisissä sellaisia piirteitä, jotka muutenkin olemassa olevina johtavat ongelmiin: narsismia, välinpitämättömyyttä, tahdittomuutta, töykeyttä, mahtailua, kiusaamista, suhteettomien unelmien tavoittelua, hetken mielijohteiden ylivaltaa ja kaiken keskipisteeksi asettumista. ”I”, siis ”minä”, on tärkeä asia sosiaalisessa mediassa.

Netin online-maailmassa ei ole sanomisiamme suhteuttavia kanssaihmisten ilmeitä ja eleitä, siis viestin vastaanottajien reaktioita, jotka kasvokkain suodattavat normaalin keskustelun asialliseksi. Ilmiselvästi läheskään kaikki eivät kykene tiedostamaan, minkälainen kirjoittaminen on epäsopivaa ja minkälainen ei. Ihmisten sosiaalinen käyttäytyminen ei ole pysynyt teknologian kehittymisen kannoilla.

Siksi joidenkin internetin kansalaiskeskustelujen nimittäminen sosiaaliseksi mediaksi on vitsi: siellä vellovista loukkaavista viesteistä on sosiaalisuus kaukana. Sanon kuin se kuuluisa mielensäpahoittaja: kyllä ei ole sivistys ja lähimmäisenrakkaus tavoittanut vielä kaikkia näppäimistön äärellä.

Kuten kaikissa tällaisissa kirjoituksissa, tässä vaiheessa kuuluu ylistää sosiaalisen median hyötyjä. En tee poikkeusta, mutta pysyn kriittisenä niin kauan, kunnes ystävälliset ja harkitut puheenvuorot lamaavat nettikeskusteluissa alleen ilkeät ja loukkaavat. Nyt näin ei ole. Monella olisi uudenvuodenlupauksen paikka.      

Hyvää alkavaa vuotta 2012

Jouluiloa

Perjantai 23.12.2011 - Olavi Petro

Sih aigah keisari Augustus andoi käskün panna kaikkien rahvahien nimet kirjoile kaikes muas. Tämä oli enzimäine rahvahan kirjoile panendu, i se oli sih aigah, konzu Siiries muaherrannu oli Kvirinii. Kaikin mendih kirjoilepandavakse, jogahine omah rodulinnah.  (Uuzi Sana, 2003; Uusi Testamentti livviksi, aunuksenkarjalaksi).

Näin alkaa tuttu jouluevankeliumi Luukkaan mukaan isäni kotona ja myös kotikylässäni puhutulla kielellä. Isäni oli valtaväestön tapaan ortodoksi, äitini pohjalainen "ruotshi" (= muu kuin ortodoksi; ei tarkoita vain suomenruotsalaisia), molemmat kansakoulunopettajia. Tietoisena valintana jatkokoulutus mielessä, meidän kotikielemme oli suomi, vaikka kaikki isän puoleiset sukulaiset puhuivat livviä. Olisihan tuon suomenkielen ehtinyt oppia myöhemminkin.

"Livvinkieline Uvven Sanan kiännös piästetäh ilmah nügöi koitehpainoksennu. Biblienkiännändüinstituuttu kiittäü tämän suuren ruavon ruadajii - kiändäjii da redaktoroi. Kiitämmö kaikkii karjalazii, kudamat lugiettih nämii tekstoi da annettih omii pädijöi kohenduksii. Kaikis suurimat passibot, tiettäväine, Jumalale, Sanan Andajale!

Olgah tämä Uuzi Sana hüväkse Karjalan rahvahale!" Näin kirjoittivat esipuheessaan käännöstyön tehneet.

Tämän käännöksen valmistuttua Uusi Testamentti on käännetty 1034 kielelle, useammalle kuin mitään muuta kirjaa on koskaan käännetty.

Joulun sanoman, pelastuksen sanoman voivat yhä useammat lukea omalla äidinkielellään. Vaikka osaisimme vierasta kieltä hyvin, äidinkielinen teksti omaksutaan kuitenkin helpommin, kotoisemmin.  

Muistatko kuinka kauan on siitä, kun Mikael Agricola käänsi Uuden Testamentin suomeksi, siis 463 joulua ennemmin. ("Se Wsi Testamenti, 1548").

Joulun sanoma on sama eilen, tänään, huomenna. Muistammeko itse antaa suurimmat kiitokset Jumalalle, Sanan Antajalle. Meille luterilaisille joulu on suurin kirkollinen juhla, ortodokseille pääsiäinen. Samaa asiaa korostetaan vain eri tavoin.

Isän kirkko,
äidin kirkko,
uskon tiellä molemmat.
Kumpi lapsen kasvattaa,
uskon suunnan valitsee.  O.P

Muistan muutamia jouluja 30-luvulta. Valoisan joulupöydän ympärillä koko 9-henkinen perhe, vaikka sähköjä ei ollut edes koululla. Joulupukkikin kävi aikanaan. Joululahjoista muistan hyvin vain yhden, upean Sortavalasta hankitun potkulaudan. Se tosin paloi talvisodan kolmantena päivänä kotimme mukana.

Seuraava joulu vietettiin Savon sydämmessä Tervossa. Joulusauna oli savusauna. Joululahjoina oli kahdet mäystinsukset, joilla hiihdettiin vuorotellen talvisodan pakkasissa. Ruotsalaisten evakoille lähettämistä lahjoista saimme pienen ruotsinkielisen lasten kuvakirjan, viivoittimen ja jotakin muuta pientä. Arvokkaammat lahjat oli muistaakseni osoitettu Tuupovaaralaisille, joita oli evakoista suurin osa.

Sitten tie vei Saarijärvelle, Karhulaan, Kotkaan, Helsinkiin, Ruokolahdelle, Vuoksenniskalle ja Lappeenrantaan. Tänne saavuttuani ilmoitin jääväni Lappeenrantaan loppuiäkseni oman perheeni jouluja viettämään. Osallistuin seurakuntamme joulukuvaelmiin. Esiinnyin juutalaisena rabbina kampaamosta ostamani pitkät kiharat kutreillani, ja jopa Jeesuksena. Vieläkin eräs kaupunkilainen sanoo aina minut nähdessään muistavansa Jeesuksen, vaikka eihän se minun ansiotani ole. Monella tavalla seurakunnassa toimiminen on rikastuttanut elämääni. Tekemääni kolmemetristä pääsiäisristiä pitkäperjantaina kirkossa kantaessani on jotenkin tuntunut hyvältä sitä kantaa. Lopetin, kun en enää kunnolla jaksanut nostaa sitä jalustaan. Ristin tiellä kulkemistahan elämä on.

Tähän asti on Herra meitä auttanut. Olen saanut elää itsenäisessä Suomessa hyvän elämän perheeni parissa iloineen ja murheineen. Yhdessä saamme jälleen lukea jouluevankeliumin omalla kielellämme.

Iloa ja riemua toivotan kaikille kanssamme jouluun valmistautujille!

Olavi Petro,

rakkautta suurinta katsomaan

Perjantai 16.12.2011 klo 10:58 - Kirsi Tiira

 Elämme adventin aikaa, kuljemme kohti joulun juhlaa, iloa, riemua, yhteistä aikaa, lahjoja, lepoa… Adventti on odotuksen aikaa ja odottamisen aiheita meillä on monia. Odotamme ja valmistaudumme, joskus odottamisemme ja valmistelumme vievät kaikki voimamme ja joulun viimein tultua ’tuhmaikä’ valtaa mielen. Kaiken odottamisen ja valmistautumisen keskellä aidon, täydellisen joulun tavoitteleminen saattaa tehdä joulukuisesta arjesta melkoisen stressijakson.  

Heinillä härkien kaukalon 
Nukkuu lapsi viaton.
Enkelparven tie
Kohta luokse vie
Rakkautta suurinta katsomaan.

Me odotamme ja valmistelemme unelmien joulua, jotakin erityistä, joka jäisi mieleen. Yli kahden tuhannen vuoden takainen ensimmäinen joulu kertoo meille kuitenkin aivan eri puitteista. Vanha ranskalainen kansanlaulu Heinillä härkien kertoo ensimmäisen joulun oikeasta tunnelmasta. Puitteet olivat karut, mutta pääosassa ei ollutkaan ihmisen rakkaus rahaan, ruokaan ja mukavaan elämään, vaan aito rakkaus, suurin rakkaus, joka olemassa on.   

Helmassa äitinsä armahan
Nukkuu Poika Jumalan.
Enkelparven tie
Kohta luokse vie
Rakkautta suurinta katsomaan. 

Jumalan Poika syntyi ihmiseksi, hänen syntymäänsä odotettiin pitkät kuukaudet niin kuin vauvan syntymää odotetaan. Hän syntyi ja oli todennäköisesti vanhempiensa silmäterä ja huolenaihe. Mutta myös Jumalan Poika, jota oli odotettu jo satojen vuosien ajan, joka ihmiseksi tulemisellaan osoitti, mitä on suurin mahdollinen rakkaus.  

Keskellä liljain ja ruusujen
Nukkuu Herra ihmisten.
Enkelparven tie
Kohta luokse vie
Rakkautta suurinta katsomaan.

Joulukuinen odotuksemme taitaa useammin olla tohotusta ja kiirettä kuin lepoa, hiljentymistä aidon joulun sanoman ja odotuksen äärellä. Etsimme, odotamme ja valmistamme aitoa joulua, mutta elämässämme ja sydämessämme ei kuitenkaan ole tilaa oikealle joulun sanomalle. Odotamme joulua, koska meille kerran syntyi Vapahtaja. Odotamme joulua, koska Vapahtaja ei pitänyt kiinni omasta edustaan, vaan nöyrtyi alas maailmaan meidän tähtemme. Odotamme joulua, koska tuo Vapahtaja teki sen, mitä vaaditaan rikkomuksen sovittamiseen. Odotamme joulua, koska meillä on rakastava Isä taivaassa, joka osoittaa meille, mitä on suurin rakkaus.  

Ristillä rinnalla ryövärin
Nukkuu uhri puhtahin.
Enkelparven tie
Kohta luokse vie
Rakkautta suurinta katsomaan.

Virsi: Virsikirjasta, joulun virret

 Kirsi Tiira

Valo antaa voimaa jaksaa

Perjantai 9.12.2011 - Marjatta Moilanen

Pimeään ja synkkään syksyyn on syttynyt valoja.

Syksyviikkojen aikana talojen pihoille ilmestyi vähitellen iloisesti tuikkivia kynttilälyhtyjä ja valoköynnöksiä. Adventin alettua valot lisääntyivät. Pihapensaat ja -puut puhkesivat kukkimaan valoa pimeyteen.

Myöhäissyksy väsyttää. Pimeys vie vähitellen voiton valosta ja ihmisen voimat tuntuvat vähenevän. Tekisi mieli vetäytyä talviunille mutta on vain jaksettava mennä töihin ja suoriutua tehtävistä. Pimeys väsyttää. Tarvitsemme valoa. Valo loistaa kirkkaasti pimeässä, antaa voimaa ja tekee mielen iloiseksi.

Tuhannet isommat ja pienemmät valot valaisevat kirkkovuoden adventtiaikaa.

Adventti aloitti joulun odotuksen. Odotamme Jeesusta, joka on täydellinen valo pimeässä ja epävarmassa maailmassa.  Voimme valmistautua juhlaan ja iloita siitä, että kaiken arkisen touhun keskellä joulun lapsi, maailman valo Jeesus Kristus on mukana. Hän voi siunata meitä uskolla, ilolla ja jaksamisella.

• Valaise meitä joulun ilolla
• Jumala, Isämme ja Luojamme.
• Sinä sanoit jo aikojen alussa:
• ”Tulkoon valo.”
• Kiitämme sinua kirkkaudesta,
• jonka näemme Jeesuksessa.
• Rukoilemme:
• Varjele meidät maailman pimeydeltä
• ja epäuskon sokeudelta.
• Anna joulun ilosanoman valaista
• päivämme aina vain kirkkaammin.
• Tätä rukoilemme Jeesuksen nimessä.

 Marjatta Moilanen

LUVASSA VALOA JA VARJOJA

Torstai 1.12.2011 - Pertti Huttunen

Tapasin äskettäin ystävän, jota vuosiin en ollut nähnyt. Pitkä ei ollut tuo juttutuokio. Mutta, miksi hän halusi kertoa tärkeimpinä uutisina liittymisestään hieman erikoiseen, uskonnolliseksikin luokiteltuun joukkoon. Tätä jäin tapaamisen jälkeen miettimään. Oliko siinä viesti papille? Eikö oma seurakuntayhteys tyydyttänyt? Antanut niitä henkisiä ja uskonnollisia virikkeitä joita hänen sydämensä oli etsinyt? Onko hengellisten kysymysten käsittely meidän suomalaisten mielestä niin perimmäisen mutkikasta?

Avoimin silmin maailmaa katseleva on tänään enemmän kuin hämmentynyt? Arabimaiden kuohunta ei näytä laantumisen merkkejä. Euroopan sydänmailla käy myllerrys, jonka tuloksista ei kukaan ole selvillä.

Ja Tiernapojat laulavat: Maan päällä metelin alla se kansa, kansa soitti, vaan Piltin hartioilla se herruus lepäilevi.

Hän on sen Ylhäisen koitto, mi maailmaa valaisevi…

Kun kääntää huomionsa kotoisen kirkon suuntaan, eipä taida olla juuri sen selvempää. Erilaisia evankeliumin leviämisen kannalta kehällisiä kysymyksiä nostetaan loppumattomiksi kiistakysymyksiksi. Ja, jos mikä on hämmentävintä, kirkon oleellisin tehtävä, lähetysnäky on tehty kyseenalaiseksi? Kysymykseen vastataan, että kaikkihan jo jotenkin uskovat.

Armeijan termejä käyttäen, bunkkereista on siirrytty avoimeen maastoon. Eteneminen on kuitenkin pysähtynyt, sotakoneet sammutettu eikä kukaan tiedä mihin suuntaan edetä vihollinen kun on jo kaikkialla. Odotusta, odotusta, ilman sen selkeämpää tietoa tulevasta. Ehkä jossakin yritetään demokraattisia neuvotteluja, vai onko sekin vain kinastelua ja riitelyä, vihapuheita?

Elämme nyt adventtiaikaa, tulemista, odotusta, armon vuotta 2011. Mitä pitäisi odottaa, ketä? Mistä valoa pimeään?

En muista, oliko ennen vai jälkeen Jom Kippurin sodan kun Israelin tuolloinen ulkoministeri Abba Eban totesi Lähi-idässä kaivattavan ennen kaikkea karismaattista johtoa poliittisiin ratkaisuihin. Odottiko juutalainen valtiomies Messiasta? Ei Ebania pidetty edes mitenkään uskonnollisena henkilönä. Kieltää ei voi, etteikö hän osunut täsmälleen oikeaan, ajatellaan sitten ahtaan paikallisesti tai laajan globaalisti ja kenties vieläkin laajemmin.

Kaiken sekavuudelta näyttävän keskeltä löytyy ratkaisu, nerokas ja yksinkertainen: Ihminen voi muuttua. Ihmiskunnalla on toivoa, huomispäivään voi vaikuttaa. Paratiisia ei tästä maailmasta vielä tule eikä kaikkia väärintekijöitä saada vastuuseen. Mutta elämään löytyy mielekkyys ja toivo. Ilo valloittaa ahdistuneet mielet kun elämän salaisuus alkaa paljastua. Nimittäin: Jumala ei ole hyljännyt luomiaan ja lunastamiaan, sanoo Immanuel. Kristus syntyy, kiittäkää! Hiljainen muutos, vallanvaihto alkaa sitä mukaa kun itsekkään ihmisen sydän huomioi vierellään kulkijan.

Lopuilleen kääntyvä ajastaika tullaan kirjaamaan muistiin vuotena jolloin valesairaanhoitaja kopioi valelääkärin lumelääkereseptin, jonka valesairas jne.. Mutta, myös vuotena jolloin tuhannet ja tuhannet löysivät elämäänsä totuuden, todellisen pohjan. Kaikessa hiljaisuudessa. Sen havaitseminen riippui tietysti ratkaisevasti korvien ja silmien auki pitämisestä.

Siunattua Adventin ja Joulun juhla-aikaa, valoa ja iloa!

Pertti Huttunen