MUISTOJEN POLUT

Perjantai 20.1.2012 - Eino Hämäläinen

Kun on elänyt Alakylässä neljännesvuosisadan, paikasta on tullut läheinen. Joskus tuli ajateltua, että kun eläkeaika koittaa, voisi muuttaa entiselle opiskelupaikkakunnalleen Helsinkiin. Mutta kun se nyt jo muutaman vuoden ajan olisi ollut mahdollista, ei muutosta ole tullut mitään. Ei sittenkään, vaikka siellä tyttären perheessä on kolme pientä lastenlasta. Vaikea täältä on lähteä.

Jyväskylästä tuli muutettua aikanaan yhdeksän vuoden jälkeen Lappeenrannan Mäntylään ja sieltä seisemän vuoden jälkeen Riihimäelle. Kolme vuotta kului siellä ja Lappeenranta kutsui toisen kerran.

Olen huomannut, että entisillä asuinpaikoilla on sydämessä erityinen asema. Niihin on nautinto poiketa matkoillaan ja tarkkailla mikä on muuttunut. Juoksua harrastaneena erityisen rakkaita ovat entiset juoksureitit. Kerran juoksin Jyväskylän Laajavuoressa kymmnenen  vuoden tauon jälkeen ja oli yllättävää muistaa vielä kannonjuuria, joita oli kiertänyt sekä arvuutella, miten reitti jatkuu edessä olevan mutkan jälkeen. Nuoremman tyttären lasten kanssa voi näitä reittejä vielä silloin tällöin kierrellä.

Vuoden alussa saimme käydä Turussa kastejuhlassa poikamme perheessä. Taas kerran tuli ohi ajaessa haikeana katsottua Riihimäkeä ja Kormun risteystä, josta juoksureitti johtaa Herajoelle ja takaisin Riihimäelle. Muistot ovat rakkaita. Jalan kulkien maastot iskostuvat kai syvemmin mieleen.

 Täällä Lappeenrannassa en malta olla juoksematta muutamaa kertaa vuodessa Mattilassa, Mäntylässä ja Kuuselassa. Muissa kaupunginosissa ei juuri kiinnosta juosta. Sensijaan maaseutureitit ovat mieluisia. Niitä ovat Taipalsaari, Hanhijärvi, Vihtola, Lasola, Karhusjärvi, Hytti, Purala ja Korkea-aho. Eniten eläissäni olen varmaan kiertänyt Alakylän pururataa juosten ja hiihtäen, vaikka se onkin niin lyhyt ja tasamaata. On se vaan niin rakas polku. Monta ajatusta on siellä ajateltu ja rukousta rukoiltu. Sairauksien jälkeen se on ollut ensimmäinen paikka testata missä mennään ja voiko jo aloittaa kuntoilun.

Kerran nämä kaikki rakkaat juoksureitit jää ja toiveissa on päästä taivaaseen sen ihanille nummille nautiskelemaan. Siellä askel muuttuu taas keveäksi ja vauhti palaa. Lonkka- ja jalkavaivakin häviää. Elämän loppupuoli on paljolti luopumista. Siinä tarvitsemme viisautta, jotta osaamme luopua siitä mikä on turhaa ja pitää kiinni sellaisesta millä on vielä arvoa.

Meillä on paljon muitakin muistoja kuin asuinpaikat ja kulkuritit. On läheiset ihmiset, sukulaiset, ystävät ja entiset työtoverit. On myös monet tapahtumat kotona ja sen ulkopuolella. Ne ovat paljon tärkeämpiä ja rakkaampia kuin paikat, mutta se on toisen kirjoituksen aihe. Kaikki muistot eivät valitettavasti ole mieluisia. Niissä me voisimme olla armollisia itsellemme ja toisillemme. On lohdullista luottaa, että Taivaan Isä ainakin armahtaa.

Eino Hämäläinen