Blogin arkisto

Blogikehoitus

Tietoa kirjoituksista
Blogia hoitaa Keijo Martikainen

Yhteystiedot

Alakylän asioissa - kysy meiltä - vastaamme mielellämme!

Vs. kappalainen
Kukka-Maaria Kalpio
040 3126 302 kukka-maaria.kalpio@evl.fi

Diakonissa
Marika Gustafsson
040 3126 321 marika.gustafsson@evl.fi

Lastenohjaaja
Kaisa Tuosa
040 3126 859
kaisa.tuosa@evl.fi

PÄIVÄN SANA

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:194915 kpl
armoa 2017

TERVETULOA ALAKYLÄN ALUETYÖN SIVUILLE!

 

 

UUSI KIRKKOVUOSI ALKAA:
1.ADVENTIN JUMALANPALVELUS JA -TAPAHTUMA 
SU 3.12.2017, PELTOLAN KOULUN JUHLASALISSA
(2.KERROS), LAPPEENKATU 2.
Katso lisää tapahtuma sivuilta.



Hyvää Isänpäivää!

isanpaiva_2017.jpg
Isän ja pojan yhteiset hetket tuovat tärkeitä muistoja elämään.
Kuva: pixabay

Isänpäivä on juhlapäivä. Sen idea on kehittynyt Yhdysvalloissa äitienpäivän vanavedessä. Isänpäivää vietetään Suomessa ja muissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuunottamatta isien kunniaksi ja muistoksi.

Isänpäivän ajankohta on marraskuun toinen sunnuntai, puolivuotta äitienpäivän jälkeen. Isänpäivänä käydään isien luona kylässä tervehtimässä häntä. Isää muistetaan usein lasten tekemin kortein ja ostetuin pikkulahjoin. Parhaat kortit isän mielestä ovat joko koulussa tai päiväkodeissa itse piirretyt ja kirjoitetut kortit.

Isästä ja lapsuudesta tulee mieleeni monia ajatuksia. Kun lapsena tuli jostain pahamieli tai jouduimme vaikeuksiin, niin juoksimme isän luo tietäen, että hänen sylissään olimme turvassa ja siinä oli hyvä olla. Kerroimme huolemme ja mielemme huojentui. Ajatteln näin myös Luojastani maailmankaikkeuden isänä, joka on valmis kuuntelemaan vaikeuksiamme, osoittamaan samaa ymmärrystä ja antamaan suojaa kuin isä lapsilleen.

Olkoon alla olevat ajatukseni oman isäni muistolle tänä Isänpäivänä.

Isän perintö

Kuplettilaulaja Jaakko Teppo sanoi saaneensa isältään perintönä 200 metriä etumatkaa. Kaverini vastasi saaneen tyhjät taskut ja sammumattoman janon. No, vitsit vitsinä. Omaisuuksien tai tyhjien taskujen lisäksi  perintönä voi olla myös henkinen perintö joka onkin monasti paljon arvokkaampi. Oma isäukkoni oli sodan käynyt tavallinen sekatyömies. Pokasahametsuri ja Kaukaan tehtaan kuorimomies. Hänen kanssaan kokemistani asioista mieleen ovat jääneet lapsuuden ajan muistot jotka liittyivät hänen työhönsä ja jollakin tavoin yhteiskuntaan. Politiikasta ei sinänsä juuri muuta meillä puhuttu, kuin mitä vaalien jälkeisen aamun kahvipöydässä kuulin ukon todenneen, että sosialistit joko voittivat tai hävisivät. Lapsuuteni aikaan useimmiten voittivat. Noilla sosialisteilla hän tarkoitti nykykielellä kaiketi nykyisiä vasemmistopuolueita.

Asenne asioihin hänellä oli pääosin sellainen, että oli herrojen ja rikkaiden asiat ja elämä, sekä työmiesten asiat ja elämä. Rikkaiden pöydissä oli lohta ja leivoksia, kun me taas syötiin perunaa ja jauhokastiketta. Ei meilllä nälkä ollut.  Oli vain selvät  erot. Joskus isä totesi tutun ruoka-aforismin, että tulis joulu et sais yöllä syödä. Jäin pohtimaan tuolloin sanonnan syvempää merkitystä?

Kristillisyyden perin enemmän mummoltani joka opetti Levolle laske Luojani iltarukouksen ja siunasi meidät maate mennessämme. Pyhäkoulusta keräsimme innolla Vapahtaja-tauluun pörröisen suloisia lampaiden kuvia. Kodin arkielämässä vietimme kristilliset juhlapäivät aina niitä jotenkin suomalaisilla tavoilla juhlistaen. Myös pääsiäistä.  

Ikimuistoinen kokemus työelämästä oli, kun isä oli Kaukaan hinaajassa lämmittäjänä ja vei minut kerran mukaansa laivaan. Haettiin tukkilautta jostain Pieliseltä Kaukaalle. Noin kahden viikon reissu oli kiva kokemus. Kantelin konttilotjasta halkoja laivaan ja sain jopa ohjata koko hinaajaa suurella Saimaan selällä. Pidettiin tuulta ja saunottiin. Nähtiin jossain norpankin kurkkaavan meitä tyynen veden pinnalta. Laivamiehet teki työtä kahdessa vuorossa kuuden tunnin vuoroina. Muistan kun joku sanoi, että jos tää työ herkkua olisi, niin herrat sen tekis. Pikkupoikaa se nauratti. Ymmärsin sitten sen paremmin myöhemmin.

Yhdessä tekemisen voimaa ja henkeä tunsin myös silloin kun meille rakennettiin ensimmäinen pieni pihamökki. Sokkelinvalutalkoissa oli isän työkavereita ja muita kavereita. Käsin mätettiin hiekat ja kärrättiin betoni. Mutta henki oli hyvä. Oikein tunsin sisälläni sen arvon. Muistan nähneeni kuinka isälläkin hymy karehti huulilla hiljaisesti kun homma oli valmis. Olkoon tuo yksi esimerkki aidosta yhteisöllisyydestä jota me silloin tunnettiin.

Muistan myös sen kun isä jonkun pitkän ja fyysisesti uuvuttavan työrupeaman- vaikka keväisen propsin kuorintaurakan jälkeen sanoi, että tulis koneet ja tekis nää työt. Jotain siitäkin jäi mieleen.  Koneet ja automaatio tulivat sitten työpaikoille. Tehtaissa, laivoissa eikä metsissä eikä missään tarvittu enää niin paljon työväkeä. Asiat ja maailma muuttui.

Jos halutaan, me saadaan nyt syödä yöllä muulloinkin kun jouluna. Ja lohtakin on pöydässä. Silti leipäjonot sävähdyttää hyvinvointiyhteiskuntamme häpeänä  homekouluilla maustettuina. Ja äärioikeistolainen populismi ei ole mikään vastuunkantaja eikä yhteisten asioiden hoitaja.

Sellainen isän perintö jäi minulle. Muistan nuo perinnön henkiset arvot sytyttäessäni kynttilän hänen veteraanihaudalle.  Kiitos isä  lähes viiden vuoden rintamalla olosta sodassa joka edesauttoi osaaltasi sitä, että elämme vapaassa ja itsenäisessä 100 vuotiaassa Suomessa.

Mieleen tulee samalla myös monet muistot ja usko korkeimman johdatukseen ja iankaikkiseen elämään. Mutta mielemme tasapaino ei löydy parhaastakaan kunto-ohjelmasta tai ruokareseptistä. Se löytyy itsemme arvostuksesta ja sen kiitollisuudesta kanssaihmisiä kohtaan.

Hyvää Isänpäivää kaikille isille !

Keijo Martikainen

Hyvää Pyhäinpäivää !

2017.11.02.lepolan.haustausmaa.jpg  Pyhäinpäivänä muistetaan taas läheisiämme hautausmaille syttyvin
  tuhansin kynttilöin. Kuvamme Lappeenrannan Lepolan hautausmaalta.
  Kuva: Keijo Martikainen

Vietämme marraskuun ensimmäisenä viikonvaihteena Pyhäinpäivää. Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyrien ja vainajien muistopäivä. Martti Luther julkaisi vuonna 1517 kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnakirkon edustalla kaikkien pyhien aattona. Tästä alkoi reformaatio eli uskonpuhdistus.

Pyhäinpäivä oli entiseltä nimeltään Pyhäinmiestenpäivä. Suomessa päivästä on tullut yleinen vainajien muistopäivä. Silloin monet ihmiset käyvät läheistensä haudoilla ja sytyttävät kynttilän heidän muistoksi. Haudoilla käynti yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen ja siitä on tullut tänä päivänä todellinen muistopäivä kun tuhannet ja tuhannet kynttilät valaisevat hautausmaita. Myös kotona voidaan sytyttää kynttilä palamaan läheisten muistolle.

Alla Antti Linkolan kirjoitus vuodelta 2011 pyhäinpäivän vietosta ja sen merkityksestä.

Tuhannet kynttilät yössä


Pyhäinpäivänä kävimme tapamme mukaan haudalla. Ensin kuitenkin kappeliin hartaushetkeen. Ovella heräsi epäilys: oliko se kello neljä? Oli hiljaista, ovi kiinni – valot päällä kuitenkin. Heti oven avattua tuli vastaan rovasti, joka ojensi lapulla virren vanhemmat sanat, ne tutut. Meitä oli parikymmentä kuulijaa.

Haimme seppeleen ja kynttilät autosta. Kulkijoita oli paljon. Muualle haudattujen muistokivi peittyi vieri viereen asetettuihin kynttilöihin. Tuhannet kynttilät loistivat kaikkialla hautausmaalla. Kuljimme valopistemeressä.

Jokaisen kynttilän oli sytyttänyt ihminen. Hän oli käynyt haudalla samana päivänä. Yhteys rajan taakse tuli käsin kosketeltavaksi.

Mekin tulimme, oli kolmaskymmenes toinen pyhäinpäivä haudalla. Tällä haudalla. Meitä kävijöitä oli tänäkin pyhäinpäivänä tuhansia tällä hautausmaalla. Monia tuhansia tässä kaupungissa. Suomi oli liikkeellä hiljaa, yksityisesti. Vain muutama heistä kappelissa?

Usko ilmenee tekoina. Uskomme jälleennäkemiseen rakkaittemme kanssa. Muistamista tehostaa haudalla käynti, varaamme itsellemme lyhyen hetken ilman aikaa.  Siinä minua lohduttaa: ”Epätoivon maailmassa, jossa pahuuden valta tuntuu ylivoimaiselta, Kristus on ainoa toivomme.” (www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/14.html)

Tuhannet kynttilät kertovat uskosta. Tuulessa herkästi sammuva liekki palaa, koska näkymätön happi yhtyy näkyvällä liekillä palavaan materiaaliin. Heikko usko kestää Jumalan näkymättömän armon varassa.

Antti Linkola

Simolan pommitusten historia kiinnosti

Kevätretki 31.5. 2017

2017-05-31-Pommituksen-historia.jpgSimolan aseman historia kiinnosti kovasti ihmisiä. Seurakunnan aluertoimikunnan jäsenen Mauri Kinnusen järjestämälle kevätretkelle
osallistui 60 osallistujaa.

Teimme 31.5. 2017 paikallishistoriallisen kevätretken Simolan ja Pulsan asemille. Retkemme sai suuren suosion. Osallistujia oli bussilastillinen eli 60 henkilöä. Halukkaita olisi ollut enemmänkin.

Kävimme Simolan pommitusten uhrien muistomerkillä Lepolan hautausmaalla, Simolan aseman vesitornilla ja sen ratapihan toisella puolella, Kotosen kaupalla, jossa täysosuman saaneeseen kellariin menehtyi 43 ihmistä.

2017-05-31-Simolan-asema.jpg
Simolan asemarakennus ja rata.

Oppaina Simolan asemalla olivat Anja Hytti-Oikkonen ja Matti Oikkonen. Lopuksi suuntasimme Pulsan asemalle, jonka hienossa miljöössä nautimme itakahvit ja kuulimme ainutlaatuisen esitelmän asemamiljöön historiasta ja nykytilanteessta.

Sekä Lepolan hautausmaalla, että Simolan asemalla kukin meistä koki sen, miten sota on aina julma ja arvaamaton. Usein sen uhreina ovat täysin viattomat siviilit.

Suuret kiitokset onnistuneesta retkestämme oppaillemme ja retkeläisille!

Hyvää Kesän jatkoa!

Mauri Kinnunen

Simolan pommitukset kesäkuussa 1944


2017.05.simola1.jpg
Simolan aseman vesitornin seinässä näkyvät edelleen
selkeästi pommituksen jäljet

2017.05.simola2.jpg
Vesitornin sisältä löytyy tuhoisien pommien kappaleita


Lappeen Simolan kylässä elettiin kohtalokkaita hetkiä jatkosodan aikana kesäkuussa 1944. Tällöin Neuvostoliiton ilmavoimien suorittamat kolme suurpommitusta aiheuttivat tuhoa ja kuolemaa Simolan kylässä, asemalla ja aseman raiteilla seisoneissa junissa sekä Etu-Simolan (Raippo) pysäkillä. Pommitukset liittyvät Neuvostoliiton kesäkuussa Kannaksella aloittamaan suurhyökkäykseen. Pommitusten tavoitteena oli estää suomalaisten rautateitä pitkin suorittama huoltoliikenne rintamalinjojen takana. Simola joutumisen laajojen pommitusten kohteeksi selittää sen asema Karjalan kannakselta tulevan ja sinne vievän junaliikenteen solmukohtana. Niinpä Simolan asemalla ja ratapihalla oli pommituspäivinä käynnissä erittäin vilkas liikenne. Junanvaunut olivat tavaroiden lisäksi täynnä evakkoja, lottia, sotilaita, linnoitustyömiehiä ja jopa sotavankeja. Pommituksessa kuolleiden määrästä esiintyy useita toisistaan poikkeavia tietoja. Suurin annettu lukumäärä on 142. Menehtyneistä noin puolet oli siviilejä ja loput sotilaita, virkailijoita ja neuvostoliittolaisia sotavankeja. Haavoittuneita oli ainakin 150.

2017.05.simola3.jpg
Lepolan hautausmaalla on pommituksessa
kuolleiden joukkohauta sekä muistomerkki.


Pommitukset tapahtuivat kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen pommitus oli maanantai-iltana 19. kesäkuuta noin kello 20 aikoihin. Toinen pommitus tapahtui tiistaiaamuna 20. kesäkuuta kello 7 jälkeen. Kolmannen kerran pommikoneet ilmaantuivat Simolan ylle tiistai-iltana noin kello 20. Pommituksista tuhoisin oli ensimmäinen. Siinä menehtyi ainakin 101 ihmistä. Suojautuminen paikallisen kaupan kellariin oli kohtalokas yli 40 ihmiselle, sillä se sai täysosuman.

Pommituksissa paloi asemaseudulta 15 taloa ja vaurioituneita taloja oli 23 taloa. Simolan ja Etu-Simolan ratapihoilla tuhoutui tai vaurioitui raiteita ja vaihteita. Niiden lisäksi menetettiin kaksi veturia ja 63 vaunua tuhoutui tai vaurioitui. Huolimatta isoista vahingoista ja traagista kohtaloista saatiin rautatieliikenne melko nopeasti kuitenkin jatkumaan.

Simolan pommituksen jäljet näkyvät yhä hyvin Simolan aseman vanhan veturien vesitornin tiiliseinissä. Torni on säilytetty pommitusten uhrien muistomerkkinä ja sen sisältä löytyy pieni näyttely pommituksista. Osa pommituksen uhreista on haudattu Lepolan hautausmaalle yhteishautaan, jolle on pystytetty muistomerkki. Lappeenrannan sankarihautausmaalle on haudattu lisäksi 61 tuntemattomaksi jäänyttä vainajaa. Samoin siellä on viimeinen leposija viidelle pommituksessa menehtyneelle sotilaalle. Osa tunnistetuista vainajista siirrettiin haudattavaksi kotiseutunsa multaan.

 
_____________________________________________________________

"Äitee" Rantasesta pääsiäisen juhlaan

Torstai 30.3.2017 klo 15:44 - Reijo Moilanen

2017.03.pajunkissat.jpg

Varma kevään merkki palloilu-urheilujen pudotuspelien
kanssa on silmuistaan aukeavat pajunkissat.

Maaliskuun alussa monet suomalaiset jännittivät Lahden MM-kisoissa hiihtäjiemme menestystä. Tuloksena oli monta hienoa suoritusta. Mielestäni sykähdyttävin oli  ikinuoren Siiri "Äitee" Rantasen hieno kunniakierros Salpausselän kisamontussa. Suomi on hiihtomaa ja me muistamme - emme  vain tämän päin sankareita - vaan myös heitä jotka ovat aiemmin tuoneet maallemme mainetta ja kunniaa. Maailma on paljon muuttunut Siiri Rantasen aktiivipäivistä. On tullut paljon uusia lajeja ja urheilumuotoja. Emme me nuoruudessamme tienneet mitään esimerkiksi salibandystä tai kaikkiin tämän päivän palloilulajeihin liittyvästä asiasta, play-offeista. Tätä kirjoitettaessani elämme kaunoluistelun MM-kisojen aikaa. Samaan aikaan eri palloilulajeissa on kausi edennyt niin pitkälle että nyt ovat vuorossa kaikkein parhaimmilla joukkueilla play-offit.

Niissä on kyse  aika uudesta asiasta. Esimerkiksi vuodelta 1973 oleva sanakirja kertoo vain, että play tarkoittaa esimerkiksi leikkiä. Kuitenkin vuodelta 1993 oleva sanakirja kertoo jo, että kyse on varsinaisen sarjan jälkeen pelattavista mestaruusotteluista palloilusarjoissa.

Käytännössä asia toimii siten, että  sarjan päätyttyä  yleensä kahdeksan  joukkuetta jatkaa ns mitallipeleissä eli play-offeissa. Yleensä sarjan ykkönen pelaa kahdeksatta joukkuetta vastaan, kakkonen seiskaa jne. Jatkoon pääsee se joka ensin saa kolme (tai neljä) voittoa. Näin pelataan kunnes on jäljellä enää kaksi joukkuetta. He ratkaisevat sitten mestaruuden.

Sarja on mielenkiintoinen mutta siinä on myös kielteiset puolensa. Vain voittajat havaitaan ja huomioidaan. Häviäjä pelataan sananmukaisesti pois.
Rohkaisen näitten sivujen lukijoita seuraamaan aktiivisesti oman kotikaupungin joukkueiden edesottamuksia. En kuitenkaan suosittele normaaliin elämään play-offeja.
Ei siis pudoteta kanssaihmisiä pois vaan päinvastoin pyritään siihen että kaikki pysyvät mukana aktiivisessa elämässä. Se toiminta missä esimerkiksi eri järjestöt ja seurakuntamme ovat mukana se auttaa jaksamaan. Kun järjestetään tilaisuuksia, retkiä, matkoja ja muuta mielekästä tekemistä niin se kaikki auttaa meitä pysymään virkeimpinä. Kehotan itseäni ja kaikkia kutsumaan toisiamme mukaan ettei vain kukaan jäisi syrjään ja tulisi pois pelatuksi.

Paastonaika on tätä kirjoitettaessa jo yli puolen välin. Marianpäiväkin on jo takana. Mielessäni on palmusunnuntain Raamatun Sana jossa meille kerrotaan Jeesuksesta joka tuli tähän maailmaan pelatakseen meidät kaikki in eli sisälle Jumalan valtakuntaan.
" Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti."

Jeesus tuli palvelemaan ja pelastamaan. Hän ei pelaa ketään pois. Synti rikkoo ihmisen suhteen toisiin ihmisiin ja koko luomakuntaan. Jeesus rakentaa myös tämän yhteyden. Synti rikkoo ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden. Jeesuksen ristinkuolema on meille kaikille avoin ovi iankaikkiseen elämään.
On hyvä ja turvallista elää tätä päivää ja kulkea kohti huomista. Jeesuksessa meillä on anteeksiantamus ja rauha eikä kukaan pelaa meitä pois koska Hän itse on meidän puolustajamme.

"Jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme, ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas,
antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

Siunausta paastoon ja riemukasta pääsiäisen aikaa!

Reijo Moilanen

Kommentoi kirjoitusta.

Reijo "Renu" Moilasen eläkkeelle lähtö väritti Alakylän aluetyötä vuonna 2016

Perjantai 27.1.2017 klo 23:24 - Keijo Martikainen

2017.01.renu.jpg

Alakylän aluetyön toiminnassa yli kolme vuosikymmentä uupumatonta työtä tehnyt Reijo "Renu" Moilanen siirtyi eläkkelle kesällä 2016. "Renua" muistettiin alueen järjestämässä Pop up ravintolapäivässä omin seremonioin.

Lappeenrannan seurakunnan Alakylän aluetyön toimintaa vuonna 2016 väritti pitkäaikaisen aluepapin Reijo"Renu" Moilasen eläkkeelle siirtyminen, kertoo Alakylän aluetyön viime vuoden toimintakertomus.  "Renu" toimi aluepappina kylällä yli kolme vuosikymmentä. Lappeenrannan seurakunnan palveluksessa hän oli vuoden 1981 vapusta vuoden 2016 heinäkuun loppuun. Eli 35 vuotta. Alakylän aluepappina jatkoi "Renun" jälkeen Tiina Huikuri.

Alakylän aluetyön toiminta-ajatus lähelle tulevasta ja eri-ikäisiä seurakuntalaisia alueelta tavoittava toiminta onnistui vuoden aikana hyvin. Toimintaa oli monipuolisesti kaikissa alueen kaupunginosissa: Peltolan-, Alakylän -ja Harapaisten alueilla. Toiminnan keskiössä olivat aluejumalanpalvelukset ja tutuiksi tulleet hartaushetket ulkoilmatapahtumina. Aluejumalanpalveluksia pidettiin kaksi kertaa Kimpisen kampuksella (31.1. ja 27.11.) ja kaksi kertaa Kauppakadun Palvelutalolla (8.5. ja 9.10).  Perinteinen jouluaaton hartaushetki Ratapuistossa kokosi vesisateisena aattoiltana noin sata kuulijaa ja uudenvuoden hartaushetki ja näyttävä ilotulitus Harapaisten kentän ympärille noin kolmisen sataa kuulijaa ja katselijaa.

Kevätkaudella, toukokuussa aluetyö teki retken Rutolan Salpalinjalle tutustumisretkenä. Elokuussa pidettiin Pop up-ravintolapäivää Suomen Kotileipomon tiloissa Harapaistentiellä. Tilaisuuteen kutsuttiin hyvällä osallistumisprosentilla kaikki Alakylän aluetyössä sen historian aikana mukana olleet henkilöt. Lapsille oli oheisohjelmana omaa ohjelmaa. Alueella 50 vuotta täyttäneille lähetettiin onnittelukortit. Kuusikymmentä vuotta täyttäneet kutsuttiin adventinajan Jumalanpalvelukseen Kimpisen koululle.  Kimpisen ja Peltolan alakoululaisia aluetoimikunta muisti stipendeillä.

Yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat toteutuneet toiminnan tilaisuuksissa hyvin. Toimintasuunnitelman mukainen teema - Erilaiset perheet - toteutui myös tapahtumissa. Perheiden tavoittaminen on käytännössä hankalaa kun sille ei ole tällä hetkellä sopivia toimintatiloja tarjolla. Perheitä osallistui kuitenkin Jumalanpalveluksiin ja pyhäkouluihin.

Alakylän aluetoimikuntaan on  valittu kaudeksi 2016-18 seuravaat henkilöt: Seppo Hynynen (pj), Mauri Kinnunen (vpj), Terttu Hynynen (sihteeri) ja jäseninä Kari Pettinen, Irmeli Pulli, Marja-Riitta Turunen, Kaisa Valavuo ja Aino Voutilainen. Seurakunnan työntekijäjäseninä ovat olleet  Reijo Moilanen (tammi-hinäkuu, Tiina Huikuri (elo-joulukuu), Marika Gustafsson (diakonissa) ja Kaisa Tuosa (lastenhoitaja).  Aluetoimikunnan jäsenet osallistuivat aktiivisesti tapahtumien järjestelyihin. Toimikunta kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kokoontumispaikkana on ollut Savonkadun 38 Kerhohuone.

Aluetyön yhteistyötahoja olivat vuoden aikana mm. Kimpisen Kampus, Kauppakadun Palvelutalo, Peltolan Asukasyhdistys, Suomen Kotileipomo, Eevan Kukka ja kotisivujen blogien kirjoittajat.

Tiedottaminen

Alakylän aluetyön asioista on tiedotettu omilla kotisivuilla ja paikkakunnan sanomalehdissä sekä jaettavilla monisteilla. Kotisivujen ylläpitoa selkeytettiin vuoden aikana ja niiden kehittämistä jatketaan. Kotisivujen vastaavana toimittajana on toiminut Keijo Martikainen. Vastaisuudessa alueen tapahtumien tiedottamiseen tulee panostaa entistä tehokkaammin jotta alueen ihmiset tietävät toiminnasta ja tapahtumista.

Aluetyön tooimintakertomus hyväksyttiin Lappeenrannan seurakuntaneuvoston kokouksessa 26.1. 2017. Aluetoiminta on seurakunnassa seurakuntaneuvoston alaista toimintaa.

Keijo Martikainen

Kommentoi kirjoitusta.

Virsikirja

Maanantai 16.1.2017 klo 12:00 - Antti Linkola

2017.01.virsikirja.jpg
Uusi virsikirja tarjoaa laulajalle ja lukijalle monipuolisia asioita.


Ostin seurakuntatalon lähetyssopesta Pertti Huttusen innostamana uuden virsikirjan. Melkoinen opus. Harmaat ovat kannet, melko painavakin kädessä, 564 grammaa, sivuja peräti 1472. Mutta niin on hyvää paperia, että pianon nuottitelineellä sivut pysyvät auki ilman erityistukia, virsissä on sointumerkinnät. Siinä on vuoden 1986 uusi virsikirja, sen jumalanpalvelusliite ja marraskuussa 2015 hyväksytty virsikirjan lisävihko. Numeroituja virsiä tai rukouksia on yhteensä 979.

Heti tuli se tunne, että tässä se nyt on. Vuoden 1986 virsikirjaan on ollut pakko tutustua, mutta se on tuntunut jotenkin vieraalta, kun nuoruudessa opin sitä vanhaa. Oli sanat pantu uusiksi ja sävelet vanhoiksi, kuten muuan asiantuntija sanoi. Vieläkin meinaavat vanhat sanat nousta mieleen ja kieleen, pitää oikein katsoa, miten ne nyt menevät tämän ”uuden” mukaan.

Ei sen puoleen, liian vähälle käytölle on virsikirja jäänyt. Ei edes tarvitse kuljettaa mukana, kun kanttorit tuovat paikalle seurakunnan omia, ellei kokoustilassa ennestään ole.

Tämän uusimman virsikirjan sisältö on sanalla sanoen monipuolinen, niin laaja, että tulee mieleen, että onko menty liian pitkälle kirkon sisäpiireissä. Toisaalta voihan sitä nauttia vähän kerrallaan. Luultavasti nyt ei vähään aikaan tällä rintamalla tule mitään uutta, joten hankinta on melko turvallinen. Eikä ollut hintakaan kovin paha, pari kymppiä.

Avasin summamutikassa yhden aukeaman ja katseeni osui virren 627 kuudenteen säkeistöön:

Jos tahdot päästä taivaaseen,
käy kaitaa tietä aina
ja usko Herraan Jeesukseen,
sanansa mielees paina.
Ah, taivaan tie on ristin tie,
vaan Jeesus kerran sinut vie
iäiseen kunniaansa.

Tämä on aivan sitä kristillistä perusasiaa. Ihana lupaus! Virren sävel on Tanskasta 1500-luvun lopulta, hieman mollivoittoinen sopivasti. Sanat Hemminki Maskulaisen virsikirjaan 1605. Elis Lönnrotilta on ensimmäinen säkeistö 1870, komitea lisännyt seitsemännen säkeistön 1937 ja Niilo Rauhala saattanut nykykielen asuun 1986. Näin voidaan liittyä vuosisataiseen perinteeseen, koettelemukset kestäneen tekstin ja hengissä säilyneen sävelen voimin.
 
Lisävihko on sitten vielä asia erikseen. On eri kieliä ja viittomiakin. Noita uusia virsiä nyt sitten varmaan opetetaan lähivuosina messuissa ja muutenkin. Aika outoja ovat monet, kun niitä tapailin.  Aika näyttää, miten moni niistä tulee laajempaan käyttöön.

Antti Linkola

Kommentoi kirjoitusta.

Äidin katse

Tiistai 20.12.2016 - Antti Linkola

img_2359_550_pysty.jpg
Montenegrossa, Kotorin kaupungin museosta löytyy
ilmeisesti Mariaa ja Jeesus-lasta kuvaava maalaus,
josta Antti Linkola kirjoittaa.


Neljä vuotta sitten laivamatkalla saavuimme Montenegroon, Kotorin kaupunkiin. Menimme museoon. Siellä tuli vastaan maalaus, joka kiinnitti huomioni. Aivan ilmeisesti kyseessä on Raamatun neitsyt Maria, jolla on sylissään Jeesus-lapsi. Eräät yksityiskohdat luovat maalaukseen erityisen tunnelman.

Ensiksi hätkähdin äidin katsetta. Hän vaikuttaa huolestuneelta. "Voi pientä!" tuntuu katse sanovan. "Mitähän sinustakin tulee? Miten sinun käy?" Äidin huolia nykyisinkin.

Joulun lapsi on jo ehtinyt hieman varttua. Hän kohdistaa katseen äitiinsä. Ehkäpä Maria muistaa Simeonin sanat temppelikäynnillä: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset."  (Luuk 2: 34,35)

Marian rinnan ja ylävatsan kohdalla näkyy ikäänkuin verisiä vanoja. Milloin ne on piirretty? Muistuttavatko ne siitä vihlovasta kivusta, joka oli Marialle varattuna kuolevan poikansa ristin juurella?

Jeesus-lapsen oikea käsi on siunaavasti koholla.  Ikäänkuin hän lohduttaisi jo äitiänsä. Nyt ollaan kahden. Ihmiset voivat olla julmia, hyväkään ihminen ei saa tunnustusta, monen ajatukset johtavat väkivaltaan. Mutta nyt meillä on toisemme.

Ympäristö on maalattu verenkarvaiseksi kuin varoituksena tulevista vaikeuksista. Kummankin pää on ympäröity kultaisella kehällä. Arjen keskellä pyhä on läsnä ja antaa rauhan, vaikka ulkonaisesti näyttääkin uhkaavalta.

On katsottava Marian käsiä yhä uudestaan ja uudestaan. Lapsi on sylissä, mutta kädet yhdessä, rukousasennossa. Äiti rukoilee poikansa edessä, poikansa edestä, poikaansa....

Taide on siitä hienoa, että jokainen kokee sen omalla henkilökohtaisella tavallaan. Tällaisia ajatuksia tuo yllättäen vastaan tullut maalaus minussa herättää.

Antti Linkola  

Kommentoi kirjoitusta.

Tie on valmiina

Torstai 8.12.2016 - Kirsi Tiira

2016.12.lyhty.jpg
Sumentaako kaikki valmistelu näkökentän niin,
että unohdamme juhlan aiheen?


Eletään adventin aikaa. Kristikansa odottaa suurta juhlaa, Vapahtajan syntymää. Mutta odotuksen sijaan monelta suunnalta huokuu touhotus ja ahdistus. Aivan kuin edessä olisi vain tekemättömiä töitä, odottavia askareita ja vaatimuksia arjen keskellä. Katse kääntyy ruokalistaan, kauppalistaan, lahjalistaan tai siivouslistaan. Kenellä mihinkin, mutta lopulta nämä listat johtavat meihin itseemme: ehdinkö tehdä sen ja tuon, jaksanko tätä, saanko tarpeeksi lahjoja tai osaanko antaa mieluisia lahjoja. Sen sijaan että odottaisimme Jumalan Pojan syntymäjuhlaa, odotamme itseltämme monenlaista.

Adventin aikaan valmistaudutaan suureen juhlaan. Kristuksen syntymä on juhla, johon on mukava luoda myös hienot ulkoiset puitteet - siisti koti ja hyvät ruuat, lahjoja läheisille ja ehkä myös köyhille lähellä tai kaukana. Eri ihmisillä erilaiset asiat tekevät juhlasta juhlan. Mutta sumentaako kaikki valmistelu näkökentän niin, että unohtuu juhlan aihe? Ihmismieli pitää monesti tärkeänä sitä tai niitä asioita, joihin arjessa keskitytään. Aidosti tärkeä asia voi unohtua, jollei sille suo aikaa.

Joulukuisessa markkinahumussa voi olla vaikea antaa omassa mielessä tilaa Jumalan työlle. Sydän ei kuule kutsua hiljentyä Sanan äärelle. Ja silti, adventin aika on juuri sopiva aika aloittaa alusta. Lähteä matkalle jouluun yhdessä Jumalan Sanan kanssa. Pysähtyä ihmettelemään sitä, että Jumala itse tuli Pojassaan maailmaan. Hiljentyä ja tehdä sydämessä tilaa aidolle joulun sanomalle.

Silloin sydän ja silmät voivat nähdä jälleen polun, jonka Jumala on valmistanut. Sydän voi nähdä pimeydessä sen valon, joka valaisee pimeimmänkin hetken. Silloin ihmisen mieli voi palata Jumalan viitoittamalle tielle.

Me emme käänny sinun luotasi pois. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi. Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme. (Ps. 80:19-20)

Kommentoi kirjoitusta.

Raamatullista tietoa adventtiajasta

Sunnuntai 27.11.2016 - koottu eri lähteistä

Kynttila.gifSytytämme ensimmäisenä adventtina kynttilän ja ryhdymme joulun odotukseen.


Ensimmäisestä adventtisunnuntaista alkaa uusi kirkkovuosi. Tällainen käytäntö vakiintui läntisessä kristikunnassa keskiajan lopulle tultaessa, ja se näkyy jo meidän ensimmäisessä messukirjassamme Missale Aboense (1488).

Adventtiaikaan (latinan sanasta adventus Domini = Herran tuleminen) kuuluu neljä adventtisunnuntaita. Jeesuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jolloin profeetat välittivät Jumalan kansalle lupauksia Vapahtajan tulemisesta. Joulun odotusaikana seurakunta omistaa uudelleen nämä lupaukset ja valmistautuu kuulemaan sanomaa niiden toteutumisesta.

Ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeisestä maanantaista on vanhastaan alkanut jouluaattoon asti kestänyt adventtipaasto, jota kutsutaan myös pieneksi paastoksi erotuksena pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta. Adventtiajan raamatuntekstit puhuvat Kristuksen tulemisesta neljässä merkityksessä:
 
Jumalan tuleminen ihmiseksi Jeesus-lapsessa (Kristuksen ensimmäinen tuleminen)
Jeesuksen tuleminen lupausten täyttäjänä kansansa keskelle
Kristuksen tuleminen sanassa ja pyhissä sakramenteissa seurakunnan keskelle ja ihmisten sydämiin Kristuksen tuleminen kaikkeuden Herrana aikojen lopulla (Kristuksen toinen tuleminen).
 
Nämä näkökulmat ilmenevät myös adventtipyhien latinankielisissä nimissä, joita esimerkiksi Turun piispa Eerik Sorolainen käytti Postillassaan (1621).
Neljäs adventtisunnuntai omistetaan useimpien kirkkojen tavoin lasta odottavalle Marialle.
 
Uskonpuhdistuksen kirkoissa päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Näin hän liittyi Sakarjan kirjan profetiaan rauhan kuninkaan tulemisesta. Tähän viittaa myös päivän nimitys nöyrtymisen adventti (adventus humiliationis).

Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.

Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Näin kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee esille alusta lähtien. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen

Koottu eri lähteistä

Kommentoi kirjoitusta.

Lisää kirjoituksia